Jalkaterapeutti- alaraajojen ammattilainen

Monelle jalkaterapeutti nimikkeenä on hieman outo ja siksi meitä helposti kutsutaankin jalkahoitajaksi tai jalkojenhoitajaksi. Tässä tekstissä haluan kertoa hieman koulutuksestamme ja työelämästä jalkaterapeuttina.

Jalkaterapeutteja koulutetaan Helsingissä (Metropolia) ja Savonlinnassa (XAMK) ammattikorkeakouluissa. Koulutus kestää 3½ vuotta. Jalkaterapeutti on suojattu ammattinimike Valviran rekisterissä.

Opinnoissa edetään hyvin pitkälti teoriasta käytäntöön menetelmällä. Opiskelemme muun muassa anatomiaa ja fysiologiaa, lääketieteellisiä opintoja, kliinisiä taitoja, biomekaniikkaa, ortoositerapiaa, manuaalista terapiaa, terveyden edistämistä ja riskiryhmien jalkaterapiaa. Eli ammatinkuvamme on erittäin laaja.

Työskentelemme melko itsenäisesti, mutta työyhteisö voi olla myös moniammatillinen. Jalkaterapeutti voi työllistyä terveysasemille, sairaaloihin tai yksityiselle sektorille. Työskentely on tutkimista, hoitamista ja kuntouttamista, painottuen ennaltaehkäisyyn. Työ vaatii yrittäjämäistä otetta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja kädentaitoja.

Jalkaterapeutin toimenkuvaan kuuluu jalkojen terveydentilan kartoittaminen, jonka perusteella ylläpidetään toimintakykyä ja liikkumista. Hoidamme iho- ja kynsiongelmien lisäksi tuki- ja liikuntaelinongelmia. Hoitotyöhön kuuluu usein myös haavahoitoa. Erilaisten apuvälineiden valinta ja valmistus ovat myös osa jalkaterapeutin työtä.

Apuvälineyksiköissä jalkaterapeutin tapaa pohjallisten, kenkien, silikonien, varvastäytteiden ja valmisapuvälineiden parissa. Työ painottuu yksilölliseen tutkimiseen, mittaamiseen ja asiakkaan kanssa vuorovaikutukseen sopivimman ja toimivimman apuvälineen löytämiseksi.  ApuLapissa (Lapin Apuvälinepalvelu Oy) toimenkuvaani kuuluvatkin pääasiassa pohjallis- ja kenkäasiat.

 

Jalkaterapeutti Mira.jpg         Mira Hyötylä, Jalkaterapeutti (AMK)

Mikä ihmeen apuvälineteknikko?

Menen pitämään vastaanottoa terveyskeskukseen ja työhuoneen oveen on kirjoitettu lappu, jossa lukee jalkaterapeutti Kaisa Repo. Tapaan asiakkaan ja hän kysyy olenko fysioterapeutti, jalkinemestari tai joskus jopa ortopedi. Menen käymään palvelukeskuksessa ja siellä odotetaan Kenkä-Kaisaa. En loukkaannu vääristä nimikkeistä, mutta yritän aina korjata. Olen ammatiltani apuvälineteknikko.

Ei ihme että muut menevät ammattinimikkeestämme sekaisin, sillä apuvälineteknikko nimike herättää ristiriitaa alan sisälläkin. Monet kollegat käyttävätkin työnkuvaamme kuvaavia vanhoja nimikkeitä kuten proteesi- tai ortoosimestari. Jossain yrityksissä taas on otettu käyttöön kansainvälinen O&P eli orthotist and prosthetist. Se kuulostaa kyllä hyvältä ja houkuttaa minuakin, mutta mitä se kertoo meidän enimmäkseen ikäihmisistä koostuvalle asiakasryhmälle? Ei mitään.

Apuvälineteknikko nimi otettiin käyttöön entisen opistoasteisen apuneuvoteknikko nimen tilalle kun koulutus muuttui ammattikorkeakoulu tasoiseksi. Teknikko nimike ei kuitenkaan vastaa nykyisen koulutuksen tasoa ja siksi monet eivät halua käyttää sitä. Nimi ei myöskään anna hyvää kuvaa työn luonteesta sillä teknikko nimestään huolimatta työ on erittäin ihmisläheistä. Apuvälinetekniikan opinnot tehdään kuntoutuspuolella ja koulutus on monelta osin samankaltainen jalka- tai fysioterapiakoulutuksen kanssa. Helsingin ammattikoulu eli Metropolia (entinen Stadia) on meidän kaikkien suomessa koulutettujen apuvälineteknikkojen opinahjo. Koulutus kestää 3,5 vuotta.

Ammattinimikkeen muutosta on suunniteltu jo vuosia. Ongelman aiheuttaa ammattikuntamme laaja jakaantuminen eri osaamisalueille. Ortoosi- ja proteesiasiakkaitten lisäksi apuvälineteknikot suuntautuvat työskentelemään esimerkiksi erityisjalkine-, tukipohjallis-, painevaate- ja pyörätuoliasiakkaitten kanssa sekä tekevät töitä valmisapuvälineiden parissa.

Kukaan ei toistaiseksi ole onnistunut keksimään parempaakaan nimeä. Keksitkö sinä?

 

Kaisa Repo, apuvälineteknikko AMK