Mikä saa apuvälineteknikon bloggaamaan?

Blogin kirjoitus pyöri mielessä jo muutama vuosi sitten kun kävin sähköisen markkinoinnin oppisopimuskoulutuksen Lapin oppisopimuskeskuksen kautta. Silloin ajatus bloggaamisesta kuitenkin hirvitti. Mielikuva siitä että joku kollega tai yhteistyökumppani lukisi tekstejä oli todella pelottava. Ajatus jäi silti kytemään.

Kirjoittamiskipinän sai lopulliseen roihuun muutaman viikon takainen koulutus, jossa erittäin taitava puhuja ja innostava yrittäjä Pasi Rautio Tuplaamosta kävi kertomassa sähköisen markkinoinnin mahdollisuuksista. Minä ja monet muut Pasin kiertueelle osallistuneet yrittäjät olemme suorastaan säkenöineet illan jälkeen. Olen innostunut uusista ideoista usein ennenkin, mutta tavallisesti into laantuu muutamassa päivässä kun arki vie mennessään. Jostain  syystä tällä kertaa into jatkuu vaikka tapahtumasta on kulunut jo viikkoja. Pää keksii otsikoita ja ideoita on enemmän kuin aikoihin.

Olen kova puhumaan tai oikeastaan ajattelemaan ääneen. Usein puhetuprutteluni passiivisiksi kuuntelijoiksi joutuu työtoverit. Silloin tällöin saan seuraani pahaa aavistamattoman opiskelijan, joka saattaa joutua kuuntelemaan juttujani satojen kilometrien työmatkoilla ympäri Lappia. Tuli mieleen että jos sanottavaa on niin paljon, niin ehkä pystyn saamaan sen myös kirjalliseen muotoon.

Kirjoitan blogissa työstäni apuvälineteknikkona, sairauksista, vammoista ja ongelmista joihin työkavereidemme kanssa etsimme ratkaisuja kuntoutuksen ja apuvälineiden avulla ja  lisäksi kirjoitan yrittämisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Myös lähimmät työtoverini fysioterapeutti Sari Juopperi ja jalkaterapeutti Mira Hyötylä ovat innostuneet ajatuksesta, joten heidänkin kirjoituksia pääsette pian lukemaan.

Tästä se lähtee, tervetuloa kyytiin!

Kaisa Repo, apuvälineteknikko AMK

palli

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s