Mikä ihmeen apuvälineteknikko?

Menen pitämään vastaanottoa terveyskeskukseen ja työhuoneen oveen on kirjoitettu lappu, jossa lukee jalkaterapeutti Kaisa Repo. Tapaan asiakkaan ja hän kysyy olenko fysioterapeutti, jalkinemestari tai joskus jopa ortopedi. Menen käymään palvelukeskuksessa ja siellä odotetaan Kenkä-Kaisaa. En loukkaannu vääristä nimikkeistä, mutta yritän aina korjata. Olen ammatiltani apuvälineteknikko.

Ei ihme että muut menevät ammattinimikkeestämme sekaisin, sillä apuvälineteknikko nimike herättää ristiriitaa alan sisälläkin. Monet kollegat käyttävätkin työnkuvaamme kuvaavia vanhoja nimikkeitä kuten proteesi- tai ortoosimestari. Jossain yrityksissä taas on otettu käyttöön kansainvälinen O&P eli orthotist and prosthetist. Se kuulostaa kyllä hyvältä ja houkuttaa minuakin, mutta mitä se kertoo meidän enimmäkseen ikäihmisistä koostuvalle asiakasryhmälle? Ei mitään.

Apuvälineteknikko nimi otettiin käyttöön entisen opistoasteisen apuneuvoteknikko nimen tilalle kun koulutus muuttui ammattikorkeakoulu tasoiseksi. Teknikko nimike ei kuitenkaan vastaa nykyisen koulutuksen tasoa ja siksi monet eivät halua käyttää sitä. Nimi ei myöskään anna hyvää kuvaa työn luonteesta sillä teknikko nimestään huolimatta työ on erittäin ihmisläheistä. Apuvälinetekniikan opinnot tehdään kuntoutuspuolella ja koulutus on monelta osin samankaltainen jalka- tai fysioterapiakoulutuksen kanssa. Helsingin ammattikoulu eli Metropolia (entinen Stadia) on meidän kaikkien suomessa koulutettujen apuvälineteknikkojen opinahjo. Koulutus kestää 3,5 vuotta.

Ammattinimikkeen muutosta on suunniteltu jo vuosia. Ongelman aiheuttaa ammattikuntamme laaja jakaantuminen eri osaamisalueille. Ortoosi- ja proteesiasiakkaitten lisäksi apuvälineteknikot suuntautuvat työskentelemään esimerkiksi erityisjalkine-, tukipohjallis-, painevaate- ja pyörätuoliasiakkaitten kanssa sekä tekevät töitä valmisapuvälineiden parissa.

Kukaan ei toistaiseksi ole onnistunut keksimään parempaakaan nimeä. Keksitkö sinä?

 

Kaisa Repo, apuvälineteknikko AMK

Mikä saa apuvälineteknikon bloggaamaan?

Blogin kirjoitus pyöri mielessä jo muutama vuosi sitten kun kävin sähköisen markkinoinnin oppisopimuskoulutuksen Lapin oppisopimuskeskuksen kautta. Silloin ajatus bloggaamisesta kuitenkin hirvitti. Mielikuva siitä että joku kollega tai yhteistyökumppani lukisi tekstejä oli todella pelottava. Ajatus jäi silti kytemään.

Kirjoittamiskipinän sai lopulliseen roihuun muutaman viikon takainen koulutus, jossa erittäin taitava puhuja ja innostava yrittäjä Pasi Rautio Tuplaamosta kävi kertomassa sähköisen markkinoinnin mahdollisuuksista. Minä ja monet muut Pasin kiertueelle osallistuneet yrittäjät olemme suorastaan säkenöineet illan jälkeen. Olen innostunut uusista ideoista usein ennenkin, mutta tavallisesti into laantuu muutamassa päivässä kun arki vie mennessään. Jostain  syystä tällä kertaa into jatkuu vaikka tapahtumasta on kulunut jo viikkoja. Pää keksii otsikoita ja ideoita on enemmän kuin aikoihin.

Olen kova puhumaan tai oikeastaan ajattelemaan ääneen. Usein puhetuprutteluni passiivisiksi kuuntelijoiksi joutuu työtoverit. Silloin tällöin saan seuraani pahaa aavistamattoman opiskelijan, joka saattaa joutua kuuntelemaan juttujani satojen kilometrien työmatkoilla ympäri Lappia. Tuli mieleen että jos sanottavaa on niin paljon, niin ehkä pystyn saamaan sen myös kirjalliseen muotoon.

Kirjoitan blogissa työstäni apuvälineteknikkona, sairauksista, vammoista ja ongelmista joihin työkavereidemme kanssa etsimme ratkaisuja kuntoutuksen ja apuvälineiden avulla ja  lisäksi kirjoitan yrittämisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Myös lähimmät työtoverini fysioterapeutti Sari Juopperi ja jalkaterapeutti Mira Hyötylä ovat innostuneet ajatuksesta, joten heidänkin kirjoituksia pääsette pian lukemaan.

Tästä se lähtee, tervetuloa kyytiin!

Kaisa Repo, apuvälineteknikko AMK

palli